Kuuda.net

Näin syntyy sarjakuvasivu

Selaillessani puhelimeni galleriaa, huomasin että olin ottanut aika paljon kuvia keskeneräisistä sarjakuvasivuistani. Ajattelin siis tehdä pienen koosteen ja hieman avata omaa epäammattimaista sarjiksentekoprosessiani. Klikkaamalla kuvia näet ne hieman suurempana.

Käytän ensimmäisessä kuvassa näkyvää piirtolevyä alustana, siihen on helppo kiinnitellä sekä referenssimateriaalit että itse sarjissivu. Mukana on myös tietysti aina uskollinen suunnitteluvihkoni, jonka aloitin samoihin aikoihin kuin itse sarjakuvan tekemisen, yli kymmenen vuotta sitten. Siellä on eri versioita käsikirjoituksesta, hahmojen tietoja ja muuta tärkeää.

Koska olen laiska ihminen, teen ensimmäisen karkean luonnoksen suoraan lopulliselle hyvälle sarjispaperille sen sijaan että suunnittelisin sivun johonkin suttupaperille. Tässä vaiheessa ei ole vielä mitään väliä miltä hahmot näyttävät, tarkoitus on vaan hahmotella ruutujen sommittelua.

Kun olen varma miten haluan asiat laittaa, tussaan ruutujen reunat niin voin keskittyä hahmojen luonnosteluun ilman että kumitan vahingossa koko ruudun pois. Jos olen varma myös puhekuplien paikasta, saatan tussata nekin tässä vaiheessa. Sitten keskityn hahmojen luonnosteluun.

Käytän tussaukseen yleensä neljää eripaksuista tussia: Microneita 005, 01, 03 ja sivellintussia paksumpiin viivoihin. Isompiin mustiin alueisiin käytän mustetta ja sivellintä. Olen yrittänyt hieman yksinkertastaa tussausvaihetta että saisin tehtyä sivuja nopeammin, tähän kun saa kulumaan loputtomasti aikaa jos sille tielle lähtee.

Lopuksi tylsin vaihe, eli lyijykynillä värittäminen. Käytän eri pehmeysasteisia lyijykyniä ja valkoista geelikynää silloin kun se suostuu toimimaan. Pitäisi varmaan palkata joku apulainen tekemään väritykset kun tuntuu että jokainen sivu lojuu ikuisuuden pöydälläni tässä vaiheessa kun ei vaan huvita :’D No ei, pakko selvitä.

Siinäpä se. Voisin joskus tehdä sivun editointivaiheesta samanlaisen postauksen, mutta se tuskin on niin kiinnostavaa. Tämä on vain oma tapani tehdä sarjakuvaa, eikä toisaankaan ainoa. Jokaisella on oma tyylinsä.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

5 comments

  1. Hyvin mielenkiintoista :D Oma epäammattimaisuuteni sai paljon puhtia tästä, tekniikkasi oli paljon fiksumpi kuin minun.

    1. Kymmenessä vuodessa olen hyvin ehtinyt hioa tekniikkaa, mutta saan itsekin edelleen hyviä vinkkejä muilta :3 Kiva jos tästä oli hyötyä omiin juttuihisi!

  2. Kiitos tästä. Ei sillä, että olisin tätä jotenkin omiin piiroksiini hyödyntämässä. En osaa piirtää mitään! Olen kyllä koettanut harjoitella, mutta minulla tuntuu mielikuvitus sykkivän enemmän tarinoita kirjoitellessa. Heh… :D
    Tämä artikkeli oli mukava, tykkään katsella luonnoksia ja oli kiva lukea, miten teet sarjakuvasivut.
    Olen kyllä jo pitkään tiennyt, että piirrät käsin. Mutta kovasti yllättää, miten sivut ovat niin laadukkaita täällä netissä. Millä skannaat ne?

    1. Itse taas olen huono kirjoittamaan ja oman käsikirjoituksen luominen on aina ollut aikamoista vääntämistä :’D Mutta kaikilla on omat vahvuutensa!

      Skannaan sivuni vanhalla kököllä Epsonin monitoimilaitteella. Photoshopilla viimeistely saa sivut näyttämään paremmilta ja voin vielä korjata asioita jotka jäivät häiritsemään. Jos muistan seuraavaa sivua editoidessa ottaa screenshotteja, voisin tehdä siitäkin prosessista esittelypostauksen.

  3. Haha, lähes identiteettinen tyyli kuin mulla. Ja värittäminen – se on kyllä tosiaan se ikävin vaihe! :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *